Tietoa meistä

Yhdistys on tukenut jäseniään jo yli 50 vuotta paikallisesti ja toiminta jatkuu edelleen aktiivisesti. Yhdistys pyrkii uudistamaan toimintaansa ja tuomaan ammattiyhdistystoimintaa uudelleen lähelle jäseniään. Voit auttaa toimintaamme liittymällä jäseneksi, toimimalla tilaisuuksissa mukana, puhumalla ammattiyhdistyksistä työpaikallasi tai vaikka osallistumalla yhdistyksen kokouksiin! Olethan meihin rohkeasti yhteydessä!

Yhdistys on perustettu 07.03.1971 Virtain linja-autoasemalla.

Perustavaan kokoukseen osallistui 54 henkilöä, jotka liittyivät tilaisuudessa osaston jäseniksi. Puheenjohtajana toimi tuolloin Unto Peltomäki ja sihteerinä Tuovi Satamo.

Jäseniä 09/81 oli 225 jäsentä

JHL:n paikallisyhdistys on nyt toiminut jäsentensä tukena yli 50 vuotta ja tarkoituksena on jatkaa jäsenten etujen ajamista jatkossakin.

Yhdistyksen toimintaan kuuluu myös muuta

Matkoja vuosikymmenten aikana on tehty mm; Tallinnaan, Uumajaan, Riikaan, Pärnuun, Moi Raanaan, Pohjoista-Saaristotietä Ahvenanmaalle ja laivaristeilyjä omassa kunnassa, kylpyläreissu Ikaalisiin sekä tehty kotiseuturetkiä jne. Lisäksi muuta vapaa-ajan vietettä, kuten pilkkikisoja, pikkujouluja ravintola Tarjanteessa, rannalta onginta kisoja jne.

Osallistuttu erilaisille kursseille, koulutustilaisuuksiin työ - ja virkaehtosopimusasioista.

Toiminnassa mukana olleita

Puheenjohtajina ovat toimineet: Unto Peltomäki, Ilkka Katajanmäki, Pauli Kotalampi, Mirja Suntila ja tällä hetkellä Katja Kotalampi

Sihteereinä ovat toimineet; Tuovi Satamo, Raili Jantunen, Sirpa Hakala, Marja-Riitta Rajamäki ja tällä hetkellä Helena Lehtomäki.